Jooga on paljon muutakin kuin fitness-trendien tai kuntosalien uusi ilmiö. Jooga muovautuu monen harjoittajan käsissä, ja se on ajan saatossa yhdistetty useisiin uskontoperinteisiin. Maailmalla suosittu jooga saapui Suomeen 2000-luvun vaihteessa, jolloin siitä muodostui nopeasti erittäin suosittu harrastus. Erityisesti modernin joogan kehitys ja levittäytyminen ollaan yhdistetty länsimaissa nähtyyn individualistisen henkisyyden kasvuun. Joogasta on tullut tänä päivänä osa globaalia hyvinvointikulttuuria ja markkinataloutta. Sen tärkeimpiä myyntivaltteja ovat kuitenkin terveys, hyvinvointi ja ulkonäkö.
Nykypäivän joogaharjoitetta kuvataan nimellä moderni jooga. Se on saanut alkunsa 1800-luvun puolivälissä intialaisen ja länsimaisen kulttuurien yhteisestä vuorovaikutuksesta. Sitä vanhempia joogaperinteitä on vaikeaa paikantaa, sillä muinaisen joogan käsitteisiin voidaan liittää myös maagisia ominaisuuksia ja menetelmiä. Tämän päivän moderni jooga voidaan jakaa kahteen osaan: tunnustukselliseen ja psykofyysisiin harjoitteisiin. Tunnustuksellinen jooga liittyy harjoitettuun uskontoon ja elämänkatsomukseen, kun taas psykofyysisellä joogalla tavoitellaan muun muassa kehon liikkuvuutta. Jooga voidaan nähdä myös filosofiana, johon liittyy harjoitteita ryhmässä tai yksilönä.
Modernin joogan synty yhdisti Intian ja länsimaat
Perustukset moderniin joogaan luotiin jo 1800-luvun puolella, mutta se kiteytyi tunnistettavaksi aatteelliseksi ja harjoituksista muodostuvaksi kokonaisuudeksi vasta 1920- ja 30-luvuilla. Lajin muodostamiseen vaikuttivat erityisesti kaksi tärkeää intialaista joogavaikuttajaa: Swami Vivekananda ja Tirumalai Krishnamacharaya. Vivekananda edusti uushindulaisuutta, ja hän nosti joogan erityisesti esille tuotannossaan, jonka ansiosta lajin uudelleenarviointi alkoi. Samalla länsimainen ruumiinkulttuuri oli kehittymässä 1890-luvun lopun olympia-aatteen myötä. Ensimmäiset kehonrakennuskilpailut järjestettiin myös vuonna 1901, joka esitteli maailmalle uuden hyvinvoinnin ihanteen, kehonrakentaja Eugen Sandrowin.
Intiassa vaikuttanut Tirumalai Krishnamacharaya pyrki myös muokkaamaan joogaa omalla tavallaan. Hän avasi joogakoulun Etelä-Intian Mysoren kuninkaanpalatsiin vuonna 1926, ja ensimmäiset länsimaiset oppilaansa hän sai jo 1930-luvulla. Niin Vivekananda kuin Krishnamacharayakin pyrkivät tuomaan joogan osaksi tavallisen kansan elämää, riippumatta iästä, sukupuolesta, uskonnosta tai kansalaisuudesta. Heidän ansiostaan jooga irrotettiin asketismin ja hengellisyyden konseptista. Erityisesti Krishnamacharaya uskoi siihen, että yksilöä ei pidä muokata joogaan sopivaksi, vaan jooga pitää muokata yksilölle sopivaksi.
Jooga on historiansa aikana yhdistetty moneen uskontoon
Joogaa koskee edelleen monia väärinkäsityksiä sen yhteyksistä uskontoihin. Sitä on käytetty osana kristinuskoa, mutta jooga on tunnetumpaa hindulaisuudesta, buddhalaisuudesta, islamista ja jainalaisuudesta. Jo keskiajoilla suufipyhimykset lainasivat joogan hengitysharjoituksia, mutta tällöin kohteena oli heidän oma jumalansa. Uskontohistorian valossa joogan monipuolinen käyttö ei ole ihmeellistä, sillä sitä on esiintynyt kautta historian eri perimien yhteydessä. Tämän päivän kristillinen jooga on nähtävissä uudenlaisena tapana harjoittaa kristinuskoa. Kristillisessä joogassa ei lausuta mantroja tai tuoda esiin sen muita hinduperäisiä ominaisuuksia.
Jooga sopiikin erinomaisesti kristinuskoon, sillä siinä on käytetty jo muita kehollisia harjoitusmuotoja. Tänä päivänä kirkoissa voi nähdä jopa liturgista tanssia. Idea ruumiillisen liikkumisen yhdistämistä uskonnollisuuteen on kasvattamassa suosiotaan kristillisissä piireissä. Fyysisen harjoituksen, kuten joogan, kautta voidaan hakea rauhoittumista ja keskittymistä. Joogasta on jo kehitetty oma kristillinen joogalaji, nimeltä hiljaisuuden jooga, joka perustuu levolliseen hathajoogaan. Tästä huolimatta se kärsii edelleen monista ennakkoluuloista. Jooga liitetään pelkästään hindulaisuuteen, ja sen pelätään eksyttävän joogaajan uskostaan.
Modernista joogasta on kehittynyt monia tyylejä
Erilaisia joogatyylejä on monenlaisia ja uusia kehittyy jatkuvasti. Tällä hetkellä joogalajit jaetaan kolmeen eri päätyyppiin: perinteisiin, moderneihin ja postmoderneihin. Moderneja joogalajeja ovat hathajooga, sivanandajooga, iyengarjooga, bikramjooga, Pattabhi Joisin astangajooga, kundaliinijooga ja sahajajooga. Niistä erityisesti hathajoogaa pidetään perustana monelle muulle joogalajille, kuten astangajoogalle. Jokaisella lajilla on oma ideologiansa ja harjoitteensa. Tämän päivän tunnetuimpia lajeja ovat astangajooga, kundaliinijooga ja sahajajooga, joka on oikeastaan meditaatiotekniikka. Se perustuu itseoivallukseen ja kundaliinin eli tietoisuuden herättämiseen.
Sahajajoogaan on vaikuttanut erityisesti hindulaisuus, mutta myös muista uskonnoista on omaksuttu osia. Sana sahaja tarkoittaa sanskritinkielelellä luonnollista, myötäsyntyistä ja yksinkertaista. Sen on kehittänyt Nirmala Srivastava, joka aloitti sen opettamisen Intiassa 1970-luvulla. Hän siirsi sen Eurooppaan muuttaessaan miehensä työn takia Iso-Britanniaan vuonna 1974. Nykyään lajia harrastetaan jopa sadassa maassa. Sahajajoogan on tieteellisesti todistettu vaikuttavan positiivisesti tiettyjen sairauksien, kuten astman, epilepsian ja ADHD:n hoitoon. Asian pohjalta on perustettu useita terveyskeskuksia ympäri Intiaa.
Kundaliinijooga
Kundaliinijoogaa kutsutaan myös nimellä tietoisuuden joogaksi. Sen keksijä on Yogi Bahjan, joka toi sen Yhdysvaltoihin vuonna 1969. Siinä opetetaan sen harjoittajaa tiedostamaan ja olemaan läsnä nykyhetkessä. Sen tavoite on lisätä fyysistä ja henkistä hyvinvointia. Kundaliinijoogan harjoituksilla tähdätäänkin kehon ja mielen yhdistämiseen ja tasapainoon. Sen harjoitteet muodostuvat hathajoogasta tutuista dynaamisista liikesarjoista, rentoutuksesta, hengitysmenetelmistä sekä musiikista, mantroista ja meditaatiosta. Yleinen tunnelma on rento, vaikka jotkut harjoitteet voivat nostaa sykettä. Ne tehdään yleensä silmät kiinni, keskittyen omaan läsnäoloon.
Astangajooga
Astangajooga on 1900-luvun alussa keksitty dynaaminen joogalaji, jonka keksijät ovat guru Tirumalai Krishnamacharaya ja intialainen K. Pattabhi Jois. Termi astanga tarkoittaa kahdeksaa haaraa, jotka muodostavat joogapuun. Haarat mainittiin ensi kerran Patanjalin kirjoittamassa Joogasutrassa, joka kirjoitettiin 350 jälkeen ajanlaskun alun. Hänen mukaansa haaroja tulee harjoittaa järjestyksessä, jotta voidaan saavuttaa mielen, kehon ja sielun puhtauden. Haarat ovat: yama, niyama, asana, pranayama, pratyahara, dharana, dhyana ja samadhi. Astangajoogaan liittyvät myös vinyasa-hengitysharjoitukset ja mysore-harjoitustyyli.