Parempi keho – parempi mieli

Kehoasi huoltamalla pidät huolta myös mielesi terveydestä. Mielenterveys on maailmalla tällä hetkellä erittäin kuuma aihe, sillä se on yhä enemmän noussut esiin erilaisten julkisuuskohujen myötä. Muun muassa masennuksesta sekä sen vaikutuksista ihmisiin on keskusteltu paljon. Noin 80% ihmisistä kohtaa masennusta jollain tavalla elämänsä aikana, joko itse sairastumalla tai tuntemalla jonkun joka potee tätä ikävää ja vaikeasti hoidettavaa sairautta.

Kehon ja mielen tasapaino on usein  jooga-harrastajan prioriteettilistalla numero yksi. Jooga nimenomaan huoltaakin molempia aspekteja samanaikaisesti. Joogassa opit hengittämään rauhallisesti sekä kuuntelemaan kehoasi paremmin. Monilla on hiukan väärä mielikuva joogasta ja usein ajatellaankin, että siinä vain istutaan ja hengitetään syvään. Tosiasiassa joogasta löytyy erilaisia muotoja ja sen parista löytää niin henkisepää kuin fyysisempääkin harjoitusta, sen mukaan mitä itse kaipaa. Kun opit joogan avulla hallitsemaan osia kehostasi, pystyt ajan kanssa käyttämään sitä hyödyksesi myös mielesi hallinnassa.

Jooga onkin rauhoittumista ja itsensä opiskelua ja se on kuin rahaa laittaisi pankkiin.

Terveellinen ruokavalio

vihanneksetTerveellinen ruokavalio luo pohjan kehon terveydelle sekä mahdollistaa erilaisten aktiviteettien harrastamisen pitkäjänteisemmällä lähestymisellä. Mikäli ruokavaliosi on rempallaan mutta samalla urheilet, saatat tehdä kehollesi enemmän hallaa kuin uskotkaan. Myös joogassa ruokavalion merkitystä ei voi liikaa korostaa, sillä näennäisestä rauhallisuudestaan huolimatta jooga vaatii yllättävän paljon lihasten hallintaa ja koordinaatiota. Huono ruokavalio tai esimerkiksi kulutukseen nähden riittämätön syöminen eivät pidemmän päälle ainakaan auta jooga- tai muun liikuntaharratsuksen parissa kehittymistä.

Hyvää ruokavalio suunnitellessa tulisi kiinnittää huomiota syömiskertojen määrään. Olisi tärkeää syödä useampia kertoja päivässä, jopa 6 ruokailukertaa voi olla sopiva määrä. Saattaa tuntua määrällisesti paljolta, mutta ruokien annoskokoja säätämällä tämä on yllättävän helppoa. Tarkoituksena on siis välttää usein erityisesti painontarkkailijoita vaivaava iltanälkä, joka varmasti yllättää jos aamun ja päivän aikana on jäänyt useita aterioita väliin.

Terveelliseen ruokavalioon tulisi aina kuulua riittävä määrä tarvittavia ravintoaineita, kuten hiilihydraateja, proteiineja, kuituja ja vitamiineja. Perusruokavaliolla pärjää varsin hyvin ja jos itseltä löytyy erikoisruokavalioita eikä esimerkiksi eläinkunnan tuotteiden syöminen itselle sovi, tulee vain pitää huolta niiden korvaamisesta jollakin muulla. Kannattaa muistaa myös rentous, sillä stressi – syömisestäkin johtuva sellainen – nostaa kortisolitasoja, jolloin esimerkiksi painon pudottaminen voi muuttua hankalammaksi.

 

Terveellinen mieli

Mielen hallinta ja harjoittaminen on yksi vaikeimpia ja haastavimpia asioita. Tämän huomaa erityisesti silloin, kun yrittää varta vasten vaikuttaa siihen. Moni ei välttämättä tule koskaan elämänsä aikana ajatelleeksi, että omia tunteita ja ajatuksia on mahdollista hallita paljon paremmin kuin edes uskomme. Kyseessä on kuitenkin todella pitkäjänteinen projekti, eikä tuloksia välttämättä näy edes vuosienkaan päästä. Kyseessä on eräänlainen “ikuisuusprojekti”, jota sinun tulisi koko elämäsi työstää. Oman mielen hallinta ja positiivisten ajatusten vaaliminen on avain kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Huomaathan, että tällä on massiivinen vaikutus myös kaikkiin jotka ovat sinulle läheisiä, sillä heidän mielialansa kohenee myös mikäli huomaavat sinun olevan onnellinen.

Mielesi hallintaa voi harjoitella esimerkiksi iltaisin sillä, että yrität rauhoittaa itsesi ja keskittyä vain hengittämään. Vaikka netticasinoilla pelaaminen tai muu viihteen kuluttaminen voi auttaa irroittautumaan esimerkiksi stressaavasta työpäivästä, ei näitä harrasteita kannata välttämättä tuoda sänkyyn. Näiden keveiden harrastusten ärsykekin voi saada mielesi harhailemaan, eikä mindfullnes-harjoitus, meditaatio tai muu mielen keskittäminen onnistu kovinkaan helposti.

Jooga – mistä aloittaa?

joogatunti

Joogaa on monenlaisia (esimerkiksi hot jooga, rauhallinenn ying, dynaamisempi vinyasa sekä hyvininkin fyysinen astanga). Jos jooga siis kiinnostaa, kannattaakin ihan alkuun pohtia, mitä haluat saavuttaa uudelta harrastukseltasi. Mikäli et ole täysin varma onko jokin jooga juuri sinulle sopiva, suosittelemme että käytät hyödyksi joogasalien tarjoamia tutustumistarjouksia, jossa voit käydä kokeilemassa palvelua ilmaiseksi ensimmäiset kerrat. Tämän jälkeen voit tehdä päätöksesi siitä, onko kyseinen jooga juuri se millä lähdet rakentamaan itsellesi tervettä kehoa sekä mieltä. Usein joogatunteja löytyy samalta salilta useampiakin, joten kannattaa kokeilutuntien lisäksi tutustua myös sen tarjoamaan lukujärjestykseen. Eikä kannata antaa vielä ensimmäisen kokeilukerran määrittää omaa mielipidettä joogasta, sillä tämä laji vaatii ainakin muutaman kokeilun, jotta siihen pääsee kunnolla sisälle.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *